Suosittelemme ostamaan pennut luotettavalta kasvattajalta, joka rekisteröi pentueet Suomen Kennelliiton rekisteriin ja teettää viralliset silmä- ja polvitarkastukset annettujen ohjeistusten mukaisesti jalostukseen käytettävillä koirillaan.
Suomen Biewerit ry:n kasvattajalistalla olevat kasvattajat ovat allekirjoittaneet kasvattajasitoumuksen. Kasvattajasitoumus velvoittaa rekisteröimään pentueet Suomen Kennellitton rekisteriin, noudattamaan Pevisan asettamia ohjeita ja sopimaan koiranpennun kaupat tai sijoituksen Suomen Kennelliiton kauppakirjalla. Pevisa tarkoittaa rotukohtaista perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa. Lisää kasvattajasitoumuksesta ja Pevisasta löytyy kennelliiton sivuilta.

Pennun ostajan kannattaa kysyä kasvattajalta emän ja isän silmä- ja polvitarkastuslausuntoja, elleivät ne näy jalostustietojärjestelmässä. Silmä- ja polvitarkastukset tulisi olla voimassa jo ennen astutusta. Lausunnot ovat voimassa kaksi vuotta.
Huomaathan myös kysyä mihin pennut rekisteröidään, jos pennun vanhemmat ovat rekisteröity johonkin FCI:n ulkopuoliseen rekisteriiin. Jos ne rekisteröidään esimerkiksi IBC:en, nämäkin pennut on mahdollista saada Suomen Kennelliiton rekisteriin rotuunoton kautta. Ohjeet rotuunotosta omalla sivullaan.
Kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneet kasvattajat sopivat ostajan kanssa koiranpennun kaupasta Suomen Kennelliiton kauppakirjalla.
Vanhempien silmien tulisi olla terveet ja polvissa nartun ja uroksen yhteenlaskettu tulos enintään 2. Nartun vähimmäisikä astutettaessa 18 kk. Kennelliitolla on myös muita ehtoja pentueen rekisteröintiin, koskien mm. liian tiheää pennuttamista, yläikärajaa jne. Linkki alla. https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/pentueen-rekisterointi
Kasvattaja saat yhteystietosi listalle, kun allaolevat kriteerit täyttyy

- Yhdistyksen jäsenyys
- Rekisteröi kaikki pentueensa Suomen Kennelliiton ER-rekisteriin 1.1.2022 alkaen
- Noudattaa Pevisaa
- 10€ maksu sis. ilmaisen pentue ilmoituksen nettisivuille
Laitathan anomuksesi kasvattajalistalle Sari Rantaselle, osoitteeseen
sari.rantanen@saunalahti.fi.
Kun anomuksesi on hyväksytty, voit maksaa 10€ maksun yhdistykselle.
Kennel Dreambiewer’s
Sari Rantanen, Turku 040 8613177 kenneldreambiewers@gmail.com https://www.biewerterrieri.info/
Kennel Hilpakan
Marjo Laitila, Leppävesi 045 6306009 marjo.laitila@gmail.com www.hilpakan.com
Kennel Obsessline
Kristina Heinonen, Helsinki 050 5994994 tinaheinonen@gmail.com
Kennel Uskomattoman
Annikki Verkkoniemi, Liljendal 041 5196475 uskomattomat@gmail.com
Kennel Vauhtiraidan
Tiia Tamminen, Nokia 044 5675 257 vauhtiraidan@ gmail.com
https://kennelvauhtiraidan.blogspot.com/search/label/biewer?m=1
